Teemme lehtiartikkeleita eri medioihin. Tavoitteena on löytää lukijoita kiinnostavia aiheita ja etsiä näkökulmia, joita valtamediassa toimimivat journalistit eivät aina heti ehdi huomata. Aihe saattaa olla hyvin isostikin esillä, joko syystä että olemme sen nostaneet esille tai vastaavasti tuomme pienen kannanoton, jonkun toisen aiheesta kirjoittaneen otsakkeen alle. Mikäli sinulla on kiinnostava aihe, kerro siitä meille. Lehtijuttujen lisäksi kirjoitamme myös lehdistölle erilaisia tiedotteita, joten tuotamme ammattimaista viestintää esimerkiksi tuotteen lanseerauksista, henkilökuvista tai muusta yritysviestinnästä sekä kotimaisiin että kansainvälisiin mediakanaviin.
Viimeiset julkaisut lehdistössä
Uusi Suomi – Sadan Teslan verran sähköä merellä
Uusi Suomi – Paskalautan kuninkaalliset ovat tulevaisuudessa maailman rikkaimpia
Lehtiartikkeleita päivitetään ja julkistetaan kauttamme tehdyiksi erillisten sopimusehtojen mukaisesti. Ole yhteydessä, jolloin etsimme kohderyhmällesi sopivan viestinviejän ja tähän liittyvän mediakanavan.
